ArkipelagMusiikkiKemiönsaari TanssiParainen TanssiKaarina Tanssi

Arkipelagin opettajat ihastuttivat lastenkonserteilla

By 16.5.2018 No Comments

Musiikkiopisto Arkipelagin opettajista koostuva orkesteri vieraili Kaarinan, Paraisten ja Kemiönsaaren kouluissa tänä keväänä. Opettajat soittivat, tanssivat ja esittelivät instrumentteja oppilaille. Yhteensä noin 650 oppilasta eskarilaisista kuudesluokkalaisiin pääsi kuuntelemaan konsertteja maaliskuussa.

Konsertti oli osin sadutettu. Oppilaille kerrottiin mm. kuinka tahtipuikosta on tullut sellainen kuin se tätä nykyä on. Orkesteria johtanyt Lully iski tahtisauvan jalkaansa sillä seurauksella että kuoli verenmyrkytykseen,jonka jälkeen kuningas määräsi tahtisauvat kielletyiksi ja tahtipuikot käyttöön.

Koululaiskonserteissa esiintyivät kitaristi Riikka Tirronen, huilisti Salla Lehtilä, pianisti Mimi Wallenius, sellisti Samuli Paavilainen ja viulisti Johanna Schwela. Lisäksi Mimi ja Johanna esittivät yhden kappaleen kellopeleillä.

Kemiönsaarella konsertit järjestettiin Villa landessa johon tuli oppilaita Amospuiston koulusta ja Keskuskoulusta. Tanssinopettaja Marianne Petters juonsi ja tanssi-improvisoi orkesterin soittamien kappaleiden pohjalta huikean hienosti. Sama esitys pidettiin myös Taalintehtaan koulussa, jonne saapui oppilaita myös Västanfjardin koulusta.

Kaarinan ja Paraisten koulussa tanssinopettaja Katariina Gonzales juonsi tapahtuman ja ihastutti tanssi-improvisoimalla musiikkiin kärkitossut jalassaan. Paraisilla opettajat vierailivat Koivuhaan koulussa, jonne tuli oppilaita myös Malmin koulusta. Kaarinan Ristikallion koululla oli kaksi esitystä.

Tämä oli toinen peräkkäinen vuosi, kun Arkipelagin opettajat järjestivät näin laajamittaisia lastenkonsertteja kouluissa.

Katariina Gonzalez eläytyy orkesterin johtoon Händelin Vesimusiikin innoittamana. Kuvat Paraisten Koivuhaan koululta. 

Oppilaat innostuivat sadutuksesta.

Katariina Gonzalez tanssii Makeiskuningattaren tanssi Pähkinänsärkijästä. Mimi Wallenius ja Johanna Schwela soittavat kellopelejä.