Arkipelag

Ella Pohjanheimon sävellykset pääsivät laulukirjaan

By 3.12.2020No Comments

Musiikkiopisto Arkipelagin lyömäsoitinoppilas Ella Pohjanheimon kaksi sävellystä on päässyt mukaan ruotsinkieliseen lastenlaulukirjaan Vimmelvej. Kirja on Varhaisiän musiikin opettajat ry:n julkaisema. Laulut päätyivät kirjaan kilpailun kautta.

13-vuotias Ella on aina tehnyt lauluja, mutta toden teolla hän innostui musiikin tekemisestä musiikkitaidon tunneilla, kun erilaisten sovellusten kautta oli mahdollista tehdä sävellyksistä valmiita kappaleita.

”Siellä tajusin, että näistä voi oikeasti tehdä jotain”, Ella miettii.

Säveltäminen lähtee yleensä liikkeelle runoista, jotka kolahtavat.

”Viime uudenvuodenaattona selailin kotoa löytyviä runokirjoja ja Johanna Venhon Puolukkavarvas inspiroi minua niin, että sävelsin samana iltana 17 laulua”, Ella kertoo.

Käytännössä Ella luo laulun ensin laulamalla ja äänittämällä. Sitten hän tapailee sitä pianolla ja lopuksi nuotintaa sen Musescore-sovelluksella.

Ella ja hänen äitinsä Kirsimari Pohjanheimo ottivat yhteyttä Johanna Venhoon ja kysyivät lupaa lähteä viemään eteenpäin runoista tehtyjä lauluja. Ruonoilija innostui hankkeesta valtavasti. Hän oli aina toivonut, että joku säveltäisi runoista lauluja.

”Yhteistyö onnistui mahtavasti, runoilija teki lisäsäkeistöjäkin muutamaan lauluun ja antoi vapaat kädet niiden muokkaamiseen, että ne saatiin sovitettua lauluun”, Ella kertoo.

Kaksikielisellä alueella kun eletään, ajatus, että lauluista voisi tehdä myös ruotsinkielisiä versioita tuli luontevasti. Kääntäjäkin löytyi äidin tuttavapiiristä. Ella valitsi laulujen joukosta kaksi, jotka näyttelijä, musiikinopettaja Lisbeth Nyström käänsi ruotsiksi.

”Kääntäjä osasi todella hienosti istuttaa ruotsinkieliset sanat lauluihin, ne ovat pikemmin omia teoksiaan, kuin pelkkiä käännöksiä”, Kirsimari pohtii.

Parhaillaan lauluista tehdään suomenkielistä lastenlaululevyä ja seuraavaksi suunnitteilla on myös nuottikirja, jossa olisi laulu- ja leikkiohjeet mukana. Sitten ruotsinkielinen lastenlaululevy. Ella perheineen hakee tällä hetkellä apurahoja projekteihin.

Suomenkieliseen levyyn Ella on jo saanut Nordkalkilta sponsoroinnin ja stipendit Arkipelagilta ja Paraisten Lions Clubilta.

Musiikkitaidonopettaja Roope Kivimaa on auttanut laulujen nuotintamisen ja soinnuttamisen kanssa. Ella suorittaa musiikkitaidon syventävät opinnot levyprojektin kautta. Musiikin äänityksessä ja tuottamisessa puolestaan auttaa Ellan kummisetä, joka on muusikko, tuottaja Make Perttilä. Ella laulaa levyllä itse.

Vimmelvej julkaistiin 24.10. ja sitä voi tilata Varhaisiänmusiikinopettajat ry:ltä.