Skip to main content
ArkipelagParainen TanssiKaarina Tanssi

Paraisten Jäähallispektaakkelista tuleekin elokuva

By 22.10.2020lokakuu 27th, 2020No Comments

Musiikkiopisto Arkipelagin tanssijoiden ja Parsportin taitoluistelijoiden iso yhteishanke muutti muotoaan esityksestä elokuvaksi. Alun perin tarkoitus oli rakentaa jäähalliin lava ja yhdistää sitä kautta taitoluistelu ja tanssi osaksi samaa esitystä. Koronan vuoksi suunnitelmat isoista yleisötapahtumista jouduttiin vaihtamaan lennosta ja nyt tanssijat ja taitoluistelijat valmistautuvat täyttä päätä esiintymään tanssi-taitoluistelu -elokuvassa.

Jäähalliesitys kulki nimellä Jääprinsessa, mutta elokuvana tarina sai toisen nimen: Viides sisar.

– Alun perin meillä piti olla vähemmän päähenkilöitä, mutta jäähallin esityksissä olisi ollut kaksi roolitusta emmekä halunneet tiputtaa pois ketään, jolle oli jo luvattu nimirooli.  Niinpä tarina sai muuttua niin, että kaikki kevään koetanssissa valitut pääosan esittäjät pääsevät mukaan, hankkeen taiteellinen johtaja, tanssinopettaja Solveig Ekholm kertoo.

Tarinassa jokaisella sisarella on oma supervoimansa, jonka osa heistä löytää vasta elokuvan aikana. Viides sisar kuitenkin kamppailee oman voimansa kanssa enemmän kuin muut ja joutuu erilleen siskoistaan. Juoni on saanut inspiraationsa Frozen-elokuvasta ja Jääkuningatar-sadusta.

– Formaatin vaihtumisessa live-esityksestä elokuvaan minua huoletti se, että olin jo tehnyt omien ryhmieni koreografiat lähes valmiiksi teemaan sopiviin kappaleisiin, kertoo tanssinopettaja Nina Andström.
– Niitä ei nyt tekijänoikeusasioiden vuoksi voitukaan käyttää, kun elokuvan musiikkiin liittyvät tekijänoikeudet ovat erilaiset kuin oppilasnäytöksen. Onneksi upeiden kollegoiden avulla sain kaikkiin koreografioihini uudet biisit ja koreografioihin ei lopulta tarvinnut tehdä suuriakaan muutoksia. Ensimmäisistä yhteisharjoituksista jäi hyvä mieli. Tästä on tulossa upea juttu!

Elokuva kuvataan neljänä kuvauspäivänä marraskuun lopussa ja joulukuun alussa Paraisten urheilu- ja nuorisotalon (PUNT) kulttuurisalissa, Paraisten jäähallissa ja ulkona. Elokuvataiteen osaamista hankkeeseen tuo turkulainen Pixel Productions, joka valittiin kuvauksen ja editoinnin toteuttajaksi, koska heillä on aiempaakin kokemusta tanssin ja teatterin kuvaamisesta.

Elokuva valmistuu joulu-tammikuun aikana ja sitä päästään esittämään helmikuussa. Elokuvan tekoprosessin making of -vaiheita voi seurata sosiaalisissa medioissa #viidessisar -hashtagin takaa sekä Arkipelagin internetsivuilla.

Lisätietoja ja harjoitusaikataulut löydät Viides sisar -tapahtumasivulta »