ArkipelagMusiikki

Laulaminen on kovaa treeniä

By 5.12.2018 No Comments

– Kun aloitin laulutunnit, yllätyin siitä kuinka rankkoja laulutunnit ovat. Monesti tunnin jälkeen on sama olo kuin jos olisi käynyt salilla treenaamassa, Arkipelagin 28-vuotias lauluoppilas Mecki Ruokolahti kertoo.

– Laulutunneilla oivaltaa paljon itsestä ja miten oma kroppa toimii, vähän samalla tavalla kuin joogatessa. Laulu ja jooga kulkevat mielestäni hyvin käsi kädessä.

Joulukuun musiikkioppilaaksi valittu paraislainen Mecki tulee musikaalisesta perheestä ja on laulanut aina. Pienestä pitäen hän on aina oppinut helposti tekstit ulkoa ja muistaa vielä nytkin lapsena opitut laulunsanat. Mecki valmistui Arkipelagista huilu instrumenttinaan. Laulaminen laulunopettajan johdolla tuli kuvioihin vasta aikuisena.

– Pikkusiskoni alkoivat harrastaa laulua Arkipelagissa ja siitä tuli halu oppia käyttämään ääntä paremmin. Olen myös aina ollut kiinnostunut musikaaleista ja haaveilen joskus esiintyväni sellaisessa. Tällä hetkellä tosin keskityn täysillä työhöni.

Mecki on teatteritaiteen opettaja Åbolands teaterskolalla. Hän on myös esiintynyt paljon kesäteatterinäytelmissä, mm. pääosa näytelmässä Doris – Flickan i läderrock vuonna 2016.

– Kesäteatterissa lauletaan aina, joten lauluopinnoista on hyötyä siinäkin, Mecki hymyilee.

– Mecki on motivoitunut oppilas, joka laulaa sekä popjazzia että klassista ja on edistynyt molemmissa hyvin. Hän on erittäin ilmaisuvoimainen taiteilija, jonka laulaminen puhuttelee aina yleisöä. Hän kuuntelee opettajaa, ottaa palautetta hyvin vastaan ja toimii ohjeiden mukaan, mutta osaa ajatella myös itse, kertoo laulunopettaja Outi Laakio.